sunnuntai 29. huhtikuuta 2012

Keväinen pyöräretki

Olimme tänään ensimmäistä kertaa vauvan kanssa pyöräilemässä, vauva tarakalla lastenistuimessa. Vauva on ensi viikolla 8 kk ja viihtyi oikein hyvin pyörän selässä kypärä päässä (kuvassa nukahtaneena). Ostimme istuimen (5-pistevyöt), kypärän ja toisen adapterin Prismasta yhteensä alle 100 €. Adapterilla saa istuimen helposti siirrettyä minun pyörästä miehen pyörään. 

lauantai 7. huhtikuuta 2012

Unikoulu


Tästä unikoulukertomuksesta tulikin niin pitkä, että tein tälle kokonaan oman sivun. Avaa siis yläpalkista "unikoulu".

tiistai 3. huhtikuuta 2012

Pääsiäisen riemua

Koristelimme vauvan kanssa palmusununtaiksi parvekkeelle koivunoksia vaaleanpunaisilla munilla sekä isovanhemmille ja tädeille pajunoksia. Kissatkin olivat kovin kiinnostuneita. Palmusunnuntaina kävimme vauvan kanssa sitten virpomassa ja vauvalla oli tottakai noita-asu päällä. Isovanhemmat saivat myös hienot mustaherukkasoseella maalatut pääsiäiskortit.







HYVÄÄ PÄÄSIÄISTÄ!