Synnytys

Vauvan syntymä kesti pitkään… Itse synntys oli helppo ja ponnistelut olivat ohi 9 minuutissa neljän supistuksen aikana. Sairaalassa olimme vain kolme tuntia ennen lapsen syntymistä. Tuskallisinta oli olla kotona, sillä supistukset kestivät 30 tuntia ja niitä tuli 5-40 min välein. HUOH! Todella kivuliaina viimeiset 20 tuntia ja 5-20 min välein! Taju meinasi lähteä eikä parasetamoli tuntunut auttavan lainkaan. Suihkuun en osannut mennä, saunaan olin menossa, mutta taloyhtiön saunasta oli jo valot ajastimella sammuneet. Sairaalassa sain epiduraalin ja hengittelin ilokaasua. En tiedä oliko ilokaasusta apua, mutta se sai ajatukset muualle kuin itse supistukseen. Tuskissa makoillessani mietin, ettei lapsia enää koskaan lisää!

 

Säästyin suurilta repeämisiltä. Vauvan käsi teki muutaman viillon sisälleni, jotka vaativat tikkejä. Pääsin kuitenkin vähällä, luulisin. Kävely tuotti tuskaa pari ensimmäistä viikkoa, mutta sairaalassa suosittelivat kevyttä kävelyä verenkiertoa lisäämään ja nopeuttamaan paranemista.

 

Olisi mielenkiintoista tietää, mitä urheilusuoritusta synnytys vastaa. Heiaheiaan en ähkimistä laittanut, vaikka äiti sanoi, että kyllä sen voisi maratoniksi merkata… Uurastus palkittiin, saimme aivan ihanan suloisen tyttövauvan 3.9.11. Painoa oli 2890 g ja pituutta 48 cm. Jorvin sairaalan synnytysosaston ruuhkan vuoksi olimme sairaalassa alle 2 vrk.

 

Venytykset

Toisena vuorokautena synnytyksen jälkeen teki mieli venytellä kylkiä ja selkää. Mieheni antama yläselän hireronta auttoi pieneen jumitukseen yläselässä. Ehkä vauvan nostelu ja imetys ei vielä sujunut ihan ilman turhaa jännitystä. Myös jalat kaipasivat venyttelyä, erityisesti taka- ja sisäreidet.


 

Lantionpohjan lihakset

Kolmantena vuorokautena kävin kotona saunassa ja se olikin hyvä ensiharjoitus lantionpohjan lihaksille. Alkuun oli todella hankalaa pidätellä hätää lämpimässä lihasten rentoutuessa, mutta muutaman minuutin sinnittelyn jälkeen olikin jo helpompaa. Suosittelen saunomista ensitreeninä synnytyksen jälkeen omalle kropalle.

 

Puoli vuotta synnytyksestä kävin äitiyspolilla ja selvisi, että lantionpohjan lihakseni on jostain syystä koko ajan jännitystilassa, joka aiheuttaa kipuilua. Seuraavaksi lähete fysioterapiaan.


Synnytyksestä palautuminen - kroppa kuntoon

En edes ajatellut saavani itseäni hetkessä entisiin mittoihini, mutta 10 päivää synnytyksen jälkeen maha oli poissa. Painelin joka päivä alavatsaa, jotta pömppis häviäisi. Sairaalaan lähtiessä painoa oli 17 kg enemmän kuin ennen raskautta, kaksi päivää synnytyksen jälkeen kotiutuessa 8 kg, 10 päivää

synnytyksen jälkeen 5 kg, kuukauden kuluttua 3 kg ja parin kuukauden kuluttua lähtöpainossa.

 

Vauvaperheen arki alkaa

Mieheni piti heti viikom isyysloman. Hänestä oli iso apu, että sain syötyä, koska aikaa ja energiaa ruoanlaitolle ei ollut. Vauva söi 2-3 tunnin välein rintaa ja nukkui siinä välissä. Vieraita kävi ensimmäisen kolmen viikon aikana joka ilta. Ihanaa, että ihmiset ovat läsnä elämässämme!