torstai 13. syyskuuta 2012

Höpö höpö

Tänään yksi iäkäs nainen pysäytti minut vaunukävelyllä ja kehui, kuinka ihanaa on nähdä äidin juttelvan lapselle. Nykyään lapsia kuulemma työnnetään rattaissa useimmiten lapsi menosuuntaan kohden ja äidillä vielä kännykkä korvalla. Ehkä vähän liioiteltua, mutta pitää varmasti osittain myös paikkansa. Ja olenhan itsekin "syyllitynyt" tuohon lapsen nähden kännykkään puhumiseen.

Naisen kommentti sai minut iloiseksi, ehkä olenkin ihan hyvä äiti. Välillä tuntuu, ettei äitinä vain riitä ja aina voisi jonkin asian tehdä vielä paremmin. Puhun lapsellemme paljon kävellessämme. Aiemmin olen ajatellut, että olen vähän urpo, kun juttelen lapselle joka ei vielä täysin ymmärrä, saati osaa vastata jutteluihini. Mutta tuo pieni kommentti teki päivästämme iloisen ja saa minut jatkossakin höpöttämään lapselle, ajatelkoon muut mitä tahtoo!





keskiviikko 12. syyskuuta 2012

Puolukkaniityllä

Ostin Tiimarista hauskoja puisia kukkia lapsen synttäreille pöytäkoristeiksi. Nyt kukat on tuoneet paljon iloa lapsen leikkeihin.

Ensin oltiin vain "kukkaniityllä", kunnes vauvan teki puolukoita mieli. Kaadoimme kipollisen puolukoita niitylle ja siitä sitten lapsi keräili puolukoita suuhunsa ja kippoon. Hauskaa ja yksinkertaista!

Lopuksi kukilla oli kiva koristella kissa.
 
.



maanantai 3. syyskuuta 2012

1 vuotta

Meidän pikkuinen vauva on nyt 1 vuotias! Ja hän oppi syntymäpäivänään kävelemään! Tämä on helppo muistaa...

Syntymäpäiväaamuna tuli tippa linssiin. Oli jotenkin vain niin liikuttavaa, että vauva on jo niin iso ja vuosi sitten tunnelmat kipukouristeluissa oli aika tuskalliset jaerilaiset kui nyt. Aika menee nopeasti, mutta on ihanaa, että muistan ensimmäisestä vuodesta paljon, vaikka välillä on valvottu ja silmät on ollut sikkurassa!

Nyt me juhlitaan, ainakin 4 päivää!

torstai 9. elokuuta 2012

Polskis

Ihana pieni uima-allas Kodin1:stä alehintaan. Pakettiin kuuluu kansi. Helppo liikutella ja vettä ei tartte kantaa/lämmittää tuhottomasti!

torstai 19. heinäkuuta 2012

Tilataidetta

Tilataidetta vanhoista esineistä äitini pihalta ja omasta kodistamme.







tiistai 17. heinäkuuta 2012

maanantai 16. heinäkuuta 2012

Maustekaappi




Kierrätys on nyt kovassa huudossa. Niinpä askartelin vauvanruokapurkeista maustepurkkeja. Käytin Piltti-purkkeja, koska niissä on kivat kannet. Jos omassa perheessä ei kerry lasipurkkeja, niin kannattaa kysyä naapurin tai ystävän vauvaperheeltä.







VALMISTUSOHJE
  1. Revi purkin etiketti pois
  2. Pese purkki
  3. Kirjoita Fashion Dimensional Paint -kohovärillä kuivan lasipurkin kylkeen mausteen nimi ja anna kuivua (värejä saa askartelukaupasta, hinta noin 5 €)
  4. Lisää mausteet purkkiin.



perjantai 13. heinäkuuta 2012

Marjamaalaus

...sitten vähän maalataan...

Ensin pitää maistaa...



...ja vaihteeksi taas maistellaan.

Valmista tuli!
Kannattaa pitää vauva maalatessa nakuna ja teipata paperit pöytään kiinni. Mansikka, mustikka ja herukat sopivat maalaukseen hyvin. Samoin kaupan valmissoseet. Kannattaa kokeilla eri marjoja, niin saa eri värejä paperille.

Maalauksista saa nättejä kortteja. Tässä valmistui isovanhemmille onnittelukortti.

torstai 12. heinäkuuta 2012

Väsyttää...

10 kuukauden ikäinen Vauvamme on parin viikon ajan nukkunut levottomasti. Heräilee ajoittain jopa puolen tunnin välein eikä tahdo nukahtaa uudelleen millään. Useimmiten olen lopulta sortunut sitten antamaan maitoa, koska oma väsymys on liian kova.

Soitin asiasta neuvolaan ja he kehottivat käymään lääkärissä varmistaakseen, ettei ole mitään tulehdusta esim. korvissa. Ei ollut. Ilmeisesti nyt on vain monta asiaa, jotka tekevät yöunet levottomiksi: vauva on oppinut seisomaan, eroahdistus äidistä, asuntomme kuumuus (n. 30 astetta), hampaiden puhkeaminen. Yhdestäkin näistä olisi jo riittävästi, mutta nyt sitten kaikki kerralla!

Kavereideni vauvoilla on kuulemma myös tässä 8-11 kuukauden tienoilla ollut samanlaisia öitä. Lohduttavaa! Tämä on siis vaihe joka menee joskus ohi. Vaikeinta ehkä onkin, kun ei koskaan tiedä, kuinka kauan mikäkin vaihe kestää.

Miehelläni alkaa huomenna kesäloma ja voimme jälleen vuorotella yövalvomisia. Kulunut viikko on ollut raskas meille molemmille, kun mies oli töissä ja olen yrittänyt antaa edes miehen nukkua kunnolla. Tätä ennen hänellä oli isäkuukausi, jolloin saimme vuorotellen nukkua päiväunet tai aamulla pidempään.

Olemme siirtyneet tämän hässäkän aikana yksiin päiväuniin, joka tuntuu hieman auttavan. Ainakin illalla vauva on todella väsynyt nukkumaan mennessä. Vielä illalla jaksan tassutella vauvan unille, mutta yöllä se tuntuu kohtuuttoman isolta ponnistelulta, kun tällaisia rikkonaisia öitä on useita takana. Ensimmäistä kertaa vauvan syntymän jälkeen olen nukkunut itsekin päiväunet yhdessä vauvan kanssa. Särkylääkettä olen huono antamaan vauvalle. Jotenkin tuntuu, että tainnutan hänet, jos annan lääkettä. Mutta eihän häntä kivaa ole pitää säryissäkään. Kompromissina olen antanut lääkettä hieman ohjeistusta vähemmän.

Onneksi on kesä ja valoisaa, muut ihmiset pirteitä ja marjasato on kypsynyt. Niistä saan voimaa! Niin ja tietysti siitä, että vauva on päivisin iloinen ja hyväntuulinen!

torstai 28. kesäkuuta 2012

Kesätunnelmissa

Hattu H&M, shortsipuku Zara


 






Kesäkukat kauneimmillaan!


Juhannusyö 2012





Metsämansikoiden vitamiinit ja flavonoidit talteen! Keräsimme vauvaa nukuttaessa mökkipoluilta puoli litraa päivässä.




tiistai 19. kesäkuuta 2012

Kakat pöksyssä

Meidän vauva oppi käymään potalla kakalla 6 kk iässä ja nyt noin neljän kuukauden jälkeen hän kakkaa vaippaan. Jotenkin uskomatonta. Hän on nyt oppinut konttamaan, nousemaan polviseisontaan ja seisomaan tukea vasten. Mikäs siis sen mukavampaa kun kakata jossakin näistä asennoista pöksyyn, kun ei ole entiseen tapaan lattia kakan esteenä, kuten istuessa oli. Silloin kun hän osasi vain istua, kuului kunnon ähinä ja ehti viemään potalle. Nyt olemme pienestäkin ähinästä vetämässä pöksyjä alas ja välillä kakka tulee, välillä ei. Useimmiten ei. Yritämme olla sinnikkäitä, ehkä hän taas kohta tajuaa potan merkityksen.

Nyt ei voi enää istuuttaa potalla liian kauaa, koska jos vain lähettyvillä on vähänkin jotain mistä saa kiinni, vauva nousee seisomaan ja siitä sitten kontilleen ja tiehensä.

Kuvassa vauva on Ikean potalla. Potta ei ole ergonomisesti niin hyvä kuin BabyBjörnin tai ortexin, mutta hinta-laatu -suhde on kohdillaan ja sopii mökkipotaksi mainiosti. Kuvan kattila on muuten hyvä apuväline harjoitella seisomaannousua.

keskiviikko 6. kesäkuuta 2012

Syöden isoksi tytöksi

Vielä kuukausi sitten mietin, että millä ihmeellä saan vauvan syömään kiinteitä ruokia kunnolla. Ruokailut olivat vaikeita hetkiä. Suu aukesi vain muutaman kerran, paitsi jos oli itsetekemääni mustikkakiisseliä/-sosetta. Painoa ja pituutta oli tullut 6 kk-neuvolan ja 8kk-neuvolan välillä vain 600 g ja 2 cm, ja käyrrät olivat laskusuunnassa. Normaalia ilmeisesti tämäkin, itse olen ollut samassa iässä samanlainen. Mutta jotenkin huoletti ja mietitytti.

Nyt kuukauden päivät ovat vierineetja ruokaa uppoaa hyvin. Sosetta tai vähän sakeampaa ruokaa menee jo noin 1 dl kerrallaan. Tämän päälle vielä hedelmä tms. sosetta jälkiruoaksi sama määrä ja maito päälle. Myös ruokarytmi on nyt saatu tasaantumaan, enää ei syödä kuin noin 7 kertaa päivässä aikaisemman 9 kerran sijaan. Jotenkin ahdisti toi ruokailukertojen määrä hampaiden takia sekä hammaslääkärin ja neuvolan terkkarin kommenttien vuoksi. Hampaat onneksi saadaan pestä kohtalaisen hyvin aamuin illoin ja aina yritän muistaa antaa ruokailun päätteeksi vettä, jotta hampaat huuhtoutuu.

Vauva oppi 8 kk iässä myös taitavaksi sormiruokailijaksi, esim. hedelmät, kasvikset, muna pysyvät hyvin vauvan kädessä ja vauva on tyytyväinen kun saa itse nakertaa omassa tahdissa ruokaa. Suurta herkkua vauvalle on satsumat ja klementiinit. Niin suurta herkkua, että eilen vauva löysi laukustani satsuman ja söi huomaamattamme sitä kuorineen päivineen... Vauva imee satsumasta sisällön ja vain kuori jää jäljelle.

maanantai 4. kesäkuuta 2012

Kissa ja vauva

Meillä on kerrostaloasunnossa kaksi sisäkissaa. Monet ovat kauhistelleet etenkin ennen vauvan syntymää ja heti sairaalasta kotiuduttua, miten saamme kissat tulemaan vauvan kanssa toimeen. Meillä ei ole ollut asian suhteen mitään ongelmia. Selma-kissa on äkkipikainen ja saattaa helpostikin ottaa kynnet esille, jos joku asia ärsyttää. Hipsu puolestaan on niin lössykkä, ettei ole koskaan ottanut kynsiään edes esille häntä hoitaessa tai leikkiessä.

ENNEN VAUVAN SYNTYMÄÄ
Ennen kuin vauva syntyi, meillä ehti olla pinnasänky ja vaunut asunnossa noin kuukauden verran. Tavarat saivat olla rauhassa, toki annoimme kissojen tutkia paikat. Tämän jälkeen, jos kissat menivät esim. vaunuihin, kielsimme esim. suihkuttamalla vesipullosta vettä. Oikeastaan toinen kissa alkoi nukkumaan vaunuissa vasta noin viikkoa ennen vauvan syntymää, ilmeisesti odotus oli niillekin liian pitkä. Emme hankkineet mitään kissasuojia tms. esim. pinnasängyn suojaksi.

YÖT
Ensimmäiset 2-3 kuukautta nukuimme makuuhuoneen ovi kiinni, ettei kissat päässeet vauvan sänkyyn vahingossa, jos sattuisin olemaan syvässä unessa. Yleensä kyllä säpsähdin jo raskausaikana heti, kun kissa käveli pinnasängyn laitaa pitkin. Kun aamuyöstä nostimme vauvan välimme nukkumaan, avasimme myös huoneen oven, koska happi tuntui loppuvan. Saimme nukkua rauhassa ilman kissojen häirintää. Nykyään makuuhuoneen ovi on aina auki ja iltaisin Hipsu-kissa kiertää katsomassa, joko nukumme. Aamuisin Hipsu tulee tervehtimään kiehnäämällä päätään vauvan päähän. Joka aamu, viimeistään potalla, ja vauva tykkää.

PÄIVÄT
Vauva on oppinut konttaamaan ja kulkee kissojen perässä, kaataa välillä kissojen vesi- tai murokupit sekä tervehtii ja komentaa kissoja, etenkin Selmaa, korkeilla kiljahduksilla. Hipsu antaa vauvan tehdä mitä vain. Tällä hetkellä häntä on mielenkiintoinen ja se onkin vauvan suussa päivittäin.




keskiviikko 16. toukokuuta 2012

Ensimmäinen äitienpäivä



















Heräsin äitienpäivän aamuna, kun mieheni ja vauvani toivat aamiaisen sänkyyn mansikoineen ja itsetehtyine lahjoineen. Lahjaksi parivaljakko oli työstänyt kangasväreillä paidan, jossa oli pienet jalanjäljet ja teksti "ÄITI". Kortissa oli sormiväreillä painettu käden kuva. Liikuttavaa, koska mieheni ei todellakaan ole mikään askarteluihminen. En todella osannut odottaa tällaista. Lisäksi sain hierontalahjakortin ja lapsenhoitokin on kuulemma järjestetty hieronnan ajaksi.

Päivällä lähdimme äitini ja sisarusteni kanssa metsäretkelle. Aivan mahtava sää äitienpäivän kunniaksi. Iltapäivästä kävimme vielä anopin luona kyläilemässä.

sunnuntai 29. huhtikuuta 2012

Keväinen pyöräretki

Olimme tänään ensimmäistä kertaa vauvan kanssa pyöräilemässä, vauva tarakalla lastenistuimessa. Vauva on ensi viikolla 8 kk ja viihtyi oikein hyvin pyörän selässä kypärä päässä (kuvassa nukahtaneena). Ostimme istuimen (5-pistevyöt), kypärän ja toisen adapterin Prismasta yhteensä alle 100 €. Adapterilla saa istuimen helposti siirrettyä minun pyörästä miehen pyörään. 

lauantai 7. huhtikuuta 2012

Unikoulu


Tästä unikoulukertomuksesta tulikin niin pitkä, että tein tälle kokonaan oman sivun. Avaa siis yläpalkista "unikoulu".

tiistai 3. huhtikuuta 2012

Pääsiäisen riemua

Koristelimme vauvan kanssa palmusununtaiksi parvekkeelle koivunoksia vaaleanpunaisilla munilla sekä isovanhemmille ja tädeille pajunoksia. Kissatkin olivat kovin kiinnostuneita. Palmusunnuntaina kävimme vauvan kanssa sitten virpomassa ja vauvalla oli tottakai noita-asu päällä. Isovanhemmat saivat myös hienot mustaherukkasoseella maalatut pääsiäiskortit.







HYVÄÄ PÄÄSIÄISTÄ!

tiistai 27. maaliskuuta 2012

Syöttötuoli

Ostimme vauvallemme tällaisen perinteisen kotimaisen puisen syöttötuolin. Tuoli taittuu keskeltä pöydäksi ja tuoliksi. 

Olemme ainakin vielä parin viikon käytön jälkeen olleet tosi tyytyväisiä. Ainoastaan jäi harmittamaan, että juuri, kun olimme ostaneet tuolin, niin vastaava löytyi todella hyväkuntoisena kirpputorilta 25 €, uutena n. 120 €. Olin metsästellyt kirppareilta tällaista noin 2 kk ja katsonut nettikirppareilta/huutokaupoista, mutta ei löytynyt tai sitten olivat kovissa hinnoissa esim. 80 €.